Uutiset
Seura
Historia
Kuvat
Videot
Linkit
Vieraskirja
Historia

1960-1970 luvun taitteessa on seuramme toiminut ensimmäistä kertaa, lähinnä ST-ajojen ja jääradan parissa. Virallinen perustamispäivämäärä on 2.10.1968. Seuramme on tuohon aikaan järjestänyt molempien lajien kisoja vuosittain mm. Valtatie 1 -ajon. Rallia on myös jo tuohon aikoihin harrastettu. Hankirallin pätkiä tai taukoa ja Hakkapeliitta rallin lähtöä/maalia on Paimion Ua useasti isännöinyt.
1970-luvun puolivälissä toiminta hiipui, osasyynä jääradalla tapahtunut onnettomuus ja seura oli vain nimellisesti pystyssä.
1980-luvun puolivälissä elettiin rallin ja seuran kulta-aikaa, kuljettajia oli paljon ja seura heräsi uuteen eloon. Rallien pätkiä hoideltiin taas, Autosuunnistus (entiset ST-ajot) oli myös suosittua ja Paimion motellin viereen rakennettu kartingrata toi myös lisäpuhtia toimintaan. Myös Mäntyrinteellä ollut RC-autojen rata vilkastutti seuran toimintaa.
1990-luvun alussa seura järjesti Paimio-rallin. Toiminta oli koko 90-luvun tasaista, pätkiä järjestettiin sillon tällön. 1990-luvulla seura saavutti myös menestystä, Kari Mäenpää ja Mikko Lempinen radalla, Lasse Lampi ja Mika Korhonen rallissa.
2000-luvulle tultaessa seura koki uuden sukupolven kuljettajien saapumisen, toiminta hiipui hieman aktiivisimmista ajoista, mutta yhä edelleen seura toimii aktiivisesti.

Kuvia seuran kuljettajista